S2 tekstien tulkitseminen 8. lk

TAITOTASO B1-B2
Oppitunneilla:
– syvennetään opiskelun, yhteiskunnan, kulttuurin ja oman elämän kannalta merkityksellisten
  tekstien tulkintataitoja.
– käytetään esim. draamaa apuna oman tulkinnan esiin tuomisessa.
– kehitetään edelleen lukustrategioiden käyttöä. 
– Seurataan lukutaidon kehittymistä.
– laajennetaan sana- ja käsitevarantoa.
– vahvistetaan eri tekstilajien tunnistamisen ja tekstien kriittisen tulkinnan taitoja, 
  esimerkiksi tekstin   taustalla olevan arvomaailman tunnistamista.
Lukijan kriittiset kysymykset: 
  • Mitä näkökulmia tai ääniä tekstissä ei ole? 
  • Pyrkiikö tekijä vaikuttamaan johonkin asiaan tai joihinkin henkilöihin?

– kiinnitetään huomiota eri tekstilajeille tyypillisiin ilmaisutapoihin 
– opitaan kuvailemaan kertovan, kuvailevan, ohjaavan, kantaa ottavan ja pohtivan tekstin
  tekstilajipiirteitä.
– pohditaan kuvien ja muiden tekstien käyttöä
TAITOTASO A2

Oppitunneilla 
– harjoitellaan opiskelun, yhteiskunnan, kulttuurin ja oman elämän kannalta merkityksellisten tekstien
  tulkintataitoja.
– käytetään esim. draamaa apuna oman tulkinnan esiin tuomisessa.
– kehitetään edelleen lukustrategioiden käyttöä. 
– seurataan lukutaidon kehittymistä.
– laajennetaan sana- ja käsitevarantoa.
– vahvistetaan eri tekstilajien tunnistamisen ja tekstien kriittisen tulkinnan taitoja, esimerkiksi tekstin
  taustalla olevan arvomaailman tunnistamista.
Lukijan kriittiset kysymykset: 
Mitä näkökulmia tai ääniä tekstissä ei ole? 
Pyrkiikö tekijä vaikuttamaan johonkin asiaan tai joihinkin henkilöihin?
– kiinnitetään huomiota eri tekstilajeille tyypillisiin ilmaisutapoihin 
– opitaan kuvailemaan kertovan, kuvailevan, ohjaavan, kantaa ottavan ja pohtivan tekstin 
  tekstilajipiirteitä.
– pohditaan kuvien ja muiden tekstien käyttöä
TAITOTASO A1

– harjoitellaan opiskelun ja oman elämän kannalta merkityksellisten tekstien tulkintataitoja.
– käytetään esim. ohjattuja draamaharjoituksia apuna oman tulkinnan esiin tuomisessa
– kehitetään erilaisia lukutapoja (ennakoiva lukeminen, silmäilevä lukeminen, ymmärtävä lukeminen)
– seurataan jatkuvasti lukutaidon kehittymistä.
– laajennetaan sana- ja käsitevarantoa.
– harjoitellaan eri tekstilajien tunnistamista 
  (oppikirjateksti, tarina, uutinen, mainos, mielipidekirjoitus jne.)
Lukijan kysymykset: 
  • mitä tapahtuu, 
  • missä tapahtuu, 
  • milloin tapahtuu jne.

– Harjoitellaan kertovan, kuvailevan, ohjaavan tekstin tuottamista.
– tarkastellaan ja harjoitellaan pohtivan tekstin tekstilajipiirteitä
– pohditaan kuvien ja muiden tekstien käyttöä
ARVIOINTI

Arvosanan kahdeksan / hyvä osaaminen
  • Oppilas pystyy selittämään useimmat yleiset sanat ja hänen passiivinen sanavarastonsa on melko laaja
  • Oppilas ymmärtää median ja eri oppiaineiden tekstejä kohtuullisen helposti, kun aihe ei ole tuntematon
  • Oppilaalla on käytössään toimivia lukustrategioita
  • Oppilas tunnistaa erilaisia tekstilajeja ja niille tyypillisiä ilmaisutapoja
  • Oppilas tekee tulkintoja teksteistä
  • Oppilas osaa itsenäisesti tehdä teksteistä päätelmiä, arvioita ja kysymyksiä
Arvosanan kuusi / kohtalainen osaaminen
  • Oppilas pystyy selittämään yleisiä sanoja, mutta sanavarasto on suppea
  • Oppilaan on vaikeaa ymmärtää median ja oppiaineiden tekstejä ilman tukea
  • Oppilas tunnistaa joitakin tekstilajeja

Vastaa