Nykykirjallisuus

1970-luku kirjallisuudessa

1980-luvulla alettiin puhua uudenlaisesta kirjallisuudesta. Keskustelua käytiin Helsingin sanomissa ja Ylioppilaslehdessä. Uudelta kirjallisuudelta haluttiin ”hedelmällistä epäpuhtautta, vitaalisuutta ja kapinaa.” Nuoret kirjailijat eivät halunneet enää kirjoittaa maaseuturealismia, vaan urbaaneja tarinoita maailmankansalaisista, jotka elävät tässä ja nyt.

Anja Kauranen ja Esa Saarinen vaativat Ylioppilaslehden kirjoituksessaan seuraavaa:

”Me vaadimme raivostuttavia runoja, arvoituksellisia runoja, nuoria runoja, joissa sykkii, läähättää, väpättää, värisee, kutkuttaa, vaikeroi, ulvoo, kikattaa, huutaa ja kiroaa koko aikamme rikkipirstoutunut ihminen – nuori ja vanha, nainen ja mies.”

1970-luvun poliittisten taistelujen tilalle kirjallisuuteen tulivat kuvitelmat, päiväunet, toivekuvat, hallusinaatiot ja painajaiset. Kirjallisuus halusi protestoida perinteitä vastaan.

1980-luvulla ilmestyi ensimmäisen kerran enemmän naisten kirjoittamia esikoisteoksia kuin miesten kirjoittamia. Tunnetuimpia 80-luvulla aloittaneita kirjailijoita olivat mm. Anja Kauranen (nyk. Snellmann), Anna-Leena Härkönen, Rosa Liksom, Harri Sirola, Kari Levola, Juha Seppälä ja Kjell Westö.

1980-luvun proosa voidaan jakaa mm. seuraaviin ryhmiin:

1. ”Uudet tulenkantajat” ja ”nuorisoproosa”
    (Anja Kauranen, Harri Sirola, Anna-Leena Härkönen, Kauko Röyhkä)

2. ”Pahan koulukunta”
     (Annika Idström, Olli Jalonen, Krister Kihlman)

3. ”Lyhytproosaa”
     (Juha Seppälä, Rosa Liksom)

Ranskalaisen kirjailijan ja kriitikon Julien Gracqin mukaan 80-luvulta alkaen tieto ja informaatioa alkoi koostua entistä selvemmin pirstaleista ja sirpaleista. Lukijoille tarjoiltiin päiväkirjoja, kirjeitä, uutisia, muistioita, juoruja ja toisen käden tietoon perustuvia skandaaleja. Niistä tuli suositumpia kuin perusteelliset, paksut ja kärsivälisyyttä vaativat teokset. Lukijat kaipasivat viihdykettä, jonka voisi nopeasti kuluttaa ja jonka voisi jättää huoletta kesken joksikin aikaa ilman että kokonaisvaikutelma teoksesta häiriintyisi. Kirjallisuuden käsite laajentui, postmoderni kirjallisuus saattoi käytännössä olla mitä vain.

lähteet:

Yrjö Varpio: Vanhan polven perintö 1980-luvun kirjallisuus – muutosten aika. Teoksessa Hosiaisluoma (toim.): Hevosensulkia. Kirjastopalvelu Oy. 1991

Yrjö Hosiaisluoma: Nykyproosan monet maailmakuvat. Teoksessa Hosiaisluoma (toim.): Hevosensulkia. Kirjastopalvelu Oy. 1991

Pekka Vartiainen: Postmoderni kirjallisuus. Avain. 2013.

Lukuvinkkejä:

Suomi 1980-luvulla

1980-luvulla Suomi siirtyi jälkiteollisesta yhteiskunnasta tietoyhteiskuntaan. Elettiin tasaisen talouskasvun aikaa, työttömyysluvut olivat alhaalla ja ihmisten elintaso nousi. Suomessa vallitsi vahva konsensus, vanha kissanhännän veto työväestön ja porvariston välillä unohtui, koska Suomella oli varaa rakentaa ja vahvistaa hyvinvointivaltiota.

1980-luku muistetaan myös kasinotaloudesta ja jupeista. Pankit myönsivät helposti rahaa isoihin hankkeisiin ja monet loivat miljoonaomaisuuden pörssikeinottelulla. Myöhemmin tämä helpon rahan kupla poksahti ja syöksi monet velkakurimukseen 1990-luvun alkuvuosina. 

Elävä arkisto: 1980-luku

lähde: Yrjö Hosiaisluoma: Nykyproosan monet maailmakuvat. Teoksessa Hosiaisluoma (toim.): Hevosensulkia. Kirjastopalvely Oy. 1991

1990-luku kirjallisuudessa